Näennäisdemokratiaa parhaimmillaan

Vaalikoneiden kysymykset saivat taas miettimään, mikä näissä eurovaaleissa on omasta mielestäni olennaista. Kysymykset lähtevät usein siitä, mitä Euroopan unionin pitäisi jostain asiasta päättää. Pitäisikö EU:n esimerkiksi kehittää yhteistä puolustusta, yhtenäistää päihdepolitiikkaa tai tehdä entistä selvempiä linjauksia ilmastokysymyksissä?

Keskustelussa EU:n linjoista otetaan yleensä itsestäänselvyytenä oletus, että EU:lla olisi valtuutus päättää jäsenvaltioidensa asioista ja mahdollisuus toimia maiden muodostamana yhtenäisenä blokkina. Juuri tässä mennään metsään, koska valtioiden itsemääräämisoikeuden vähentäminen ja kansalaisten mielipiteen sivuuttaminen ei ole demokratiaa. EU ajaa pääoman, ei tavallisten ihmisten etuja.

Hyvä esimerkki EU:n demokraattisuudesta on tyyli, jolla Lissabonin sopimusta on runnottu läpi. Ensinnäkään tätä unionin demokraattisuutta lisääväksi väitettyä sopimusta ei ole alistettu kansanäänestykseen missään muussa maassa kuin Irlannissa. Toiseksi irlantilaiset äänestivät sopimusta vastaan ja nyt luvassa onkin uusi äänestys. EU:n kansalaisten mielipiteitä voidaan siis kuulla jossain määrin niin kauan kuin ne eivät ole ristiriidassa päättävän eliitin kanssa.

Kriittisyys Euroopan unionia ja sen päätöksentekoa kohtaan ei tarkoita valtioiden välisen yhteistyön vastustamista. On monia kysymyksiä, joissa yhteistyö on suotavaa ja jopa välttämätöntä. Eri maiden työläisten oikeudet, ilmastonmuutos ja ylipäänsä globaali eriarvoisuus ovat asioita, jotka eivät ole ratkaistavissa paikallisesti. EU ei ole ainoa tapa toimia yhdessä. Se on vain rahan valtaa pönkittävä tapa, joka on ristiriidassa osallistuvan demokratian, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen kanssa.

Suomen on oltava mukana eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa yhteistyössä. Yhteistyötä on kuitenkin tehtävä ihmisten hyväksi suurpääomaa vastaan. Tähän ei demokratian irvikuva EU pysty.

Julkisten palvelujen puolesta

EU-vaalikampanjan avaus Hakaniemessä 18.4.

Julkisten palveluiden heikennyksiä perustellaan usein sillä, ettei muitakaan vaihtoehtoja ole. Kun rahaa ei ole, on jostakin aina karsittava. Uusliberalistisen politiikan mukaan säästäminen on luontevaa aloittaa julkisista palveluista ja yksityistää niistäkin jäljelle jäävät. EU:ssa on myös yritetty ajaa läpi erilaisia direktiivejä, jotka avaisivat uusia palveluita kilpailuttamiselle. Kansa ei kuitenkaan ole hyväksynyt tätä linjaa vaan ympäri Suomea on syntynyt useita kansanliikkeitä kunnallisia palveluita puolustamaan.

EU:ta markkinoidaan taloudellisen kasvun edellytyksenä. Kuitenkin EU-jäsenyyden aikana Suomessa tuloerot ovat kasvaneet, köyhyys lisääntynyt ja julkisia palveluita sekä sosiaaliturvaa heikennetty. Nyt leikkauksia perustellaan globaalilla talouskriisillä, mutta todellisuudessa hyvinvointivaltion rakenteet ovat murentuneet myös kasvukautena.

Puolustusreaktiona joka puolella heiluvaa leikkaussahaa vastaan on luonnollista keskittyä pitämään kiinni omista eduistaan. Jos heikossa asemassa olevat kääntyvät toisiaan vastaan, on todellisen vastarinnan muodostaminen mahdotonta. Vihollisia eivät ole toiset julkisia palveluita käyttävät vaan ne, jotka nuo palvelut pyrkivät romuttamaan.